Oletko törmännyt toksiseen positiivisuuteen?
Jan 12, 2023
Minä ainakin olen ja usein olen huomannut sen vasta jälkikäteen. Ja myönnetään; olen aina ollut kuin peura ajovaloissa, kun olen törmännyt elämää vaaleanpunaisten lasien läpi katsoviin tyyppeihin. Etsinyt tekosyitä poistua paikalta, kun pelkkää hattaraa, glitteriä ja yksisarvisia elämässään näkevä alkaa paasata, kuinka positiivisella ajattelulla kaikki olisi minunkin elämässäni toisin.
Olen myös tuntenut itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi, kun en ole päässyt samoihin tunne- ja ajatustiloihin “Live, love, laugh”-meemejä sosiaalisessa mediassa jakavien kanssa. Onneksi törmäsin termiin toksinen positiivisuus, johon perehtyminen auttoi minua hyväksymään tunteeni paremmin.
Toksisesta positiivisuudesta voidaan puhua esimerkiksi silloin, kun positiivista ajattelua yritetään käyttää oikotienä onneen. Yksi voi jättää negatiiviset tunteet ja kokemukset kokonaan huomiotta, toinen yrittää muuttaa niitä toisenlaisiksi ja kolmas voi yrittää vähätellä niiden merkitystä.
"Sinun täytyy vain ajatella positiivisesti"
Toksisesti positiivinen lausahdus ystävältä tai tuttavalta, joka varmasti on monille tuttu, on “Sinun täytyy vaan ajatella positiivisesti”. No, todellisuudessa asiat eivät muutu paremmiksi vain sillä, että ajattelet positiivisesti.
Voimme itseasiassa tehdä itsellemme ison karhunpalveluksen, jos käytämme positiivisuutta siihen, että yritämme välttää negatiivisten tilanteiden tai ajatusten herättämiä kielteisiä tunteita. Netti on täynnä mahtavia ironisia meemejä, joissa ihmiset parantuvat esimerkiksi masennuksesta tuolla lausahduksella. Aivan, olinkin siis vain unohtanut ajatella positiivisesti. Puff - masennus on poissa! Said no one ever.
Toki tämän hieman lattean lausahduksen taustalla on suurella todennäköisyydellä positiivinen aie eli halu auttaa toista hankalassa tilanteessa. Kuitenkin myötätuntoisempi tapa ilmaista asia voisi olla esimerkiksi “On täysin ok tuntea/ajatella tuolla tavalla tässä tilanteessa. Olen tässä, jos haluat puhua tai voimme olla myös hiljaa”. Näin toinen saa luvan tuntea juuri niin kuin sillä hetkellä tuntee, mutta saa myös kuulla, että ei ole yksin.
"Aina asiat voisivat olla huonomminkin"
Toinen yleinen toksinen lausahdus on “Aina asiat voisivat olla huonomminkin” tai “Monilla muilla asiat ovat vielä huonommin”. Se, että asiat voisivat olla huonommin tai monilla muilla asiat ovat huonommin kuin itsellä, ei tee kenenkään henkilökohtaisesta kärsimyksestä siinä hetkessä yhtään vähäpätöisempää.
Toki esimerkiksi sodan tai luonnonkatastrofien keskellä elävien kärsimys auttaa suhteuttamaan omia ongelmia ja muistuttaa meitä niistä monista asioista, jotka ovat hyvin hankalistakin asioista huolimatta. Oman tilanteen katsominen ulkoapäin lintuperspektiivistä auttaa usein hahmottamaan, onko asialla todella niin suuri merkitys esimerkiksi omaan elämääsi kuin miltä vaikuttaa tällä hetkellä. Henkiseen hyvinvointiin kiitollisuuden kokemisella on todellakin vaikutusta. Jos aihe kiinnostaa, löytyy lisää siitä postauksesta 2 tapaa harjoittaa kiitollisuutta ja mitä hyötyä kiitollisuusharjoituksista on.
On täysin ok tuntea vihaa, surua, ahdistusta tai mitä tahansa muuta, vaikka joku ulkopuolinen olisi sitä mieltä, että sinun olisi parempi tuntea jotenkin toisin. Monesti se, että ystäväsi tai läheisesi mitätöi tunteesi sanomisillaan (usein tahattomasti), kertoo enemmän hänestä itsestään kuin sinusta. Ehkä hänelle tulee itselleen vaivautunut olo ja hän toivoo siksi, että tuntisit eri lailla. Näin hänen itsensä olisi helpompi olla.
Tunne, ajatus tai kokemus, oli se minkälainen tahansa, on jo joka tapauksessa tässä. Vastustelu luo vain sisäistä kärsimystä ja usein voimistaa sekä pitkittää kielteistä kokemusta. Kun olet tiedostanut asian, voit sen jälkeen päättää tietoisesti, miten siihen reagoit. Tästä olen kirjoittanut myös aiemmassa postauksessani Näin hallitset mielen autopilottia mindfulness-harjoitusten avulla.
Terve optimismi luo ja ylläpitää toivoa
Terveellä tavalla optimistisesti asioihin ja elämään suhtautuva näkee asiat monista näkökulmista, ei pelkästään joko-tai tai mustavalkoisina. Terve optimismi luo ja ylläpitää meille ihmisille elintärkeää toivoa, mutta realistisesti. Tämä ei tarkoita kuitenkaan passivoitumista niin, että ollaan elämän armoilla vaikuttamatta siihen itse millään lailla. Silloin ei vain jäädä jumiin tai takerruta hyviin eikä huonoihin tuntemuksiin tai tilanteisiin, vaan annetaan niiden olla ja sitten mennä omia aikojaan eteenpäin.
Mindfulness-harjoittelu kasvattaa nimenomaan tervettä optimistisuutta eikä yritä muuttaa negatiivisia asioita hyviksi. Asiat ja tunteet hyväksytään juuri sellaisina, kuin ne siinä hetkessä ovat. Nyt on näin.